Hoskin K3/R3-kisan voiton vei Daniel Kario

27.05.2018

Viikonloppuna 26. - 27.5. purjehdittiin Lauttasaaren edustalla Melkin rata-alueella E-jollien kauden kolmas ranking-kilpailu ja arvokilpailukarsintojen kolmas osakilpailu. Kilpailussa oli mukana 21 purjehtijaa viidestä eri seurasta.

Lauantaina purjehdittiin kolme lähtöä kevyessä 1,5-2,7 m/s puhaltaneessa kaakkoistuulessa ja aurinkoisessa säässä lämpötilan noustessa 25°C asteeseen. Sunnuntaina aurinko paistoi edelleen, mutta tuuli hiukan oimistui ja vaihteli 3-6 m/s välillä, kääntyillen aina tuulen voimistuessa. Myös sunnuntaina purjehdittiin kolme lähtöä.

Parhaiten kevyet ja vaihtelevat kelit hallitsi Daniel Kario (EPS), jolle voitto oli samalla ensimmäinen ranking-kilpailuvoitto. Toiseksi sijoittui pisteen erolla Ilari Muhonen (EPS) ja kolmanneksi Tommy Stenius (HSK). Parhaana tyttönä kilpailuissa purjehti Saara Kuisma (TP) sijoittuen neljänneksi.

Koko kisan tulokset >>